Hienostunut hopeinen Elle-korumallisto

 

Kuuluisan ja maailmanlaajuisen Elle -muotilehden mukaan nimetty amerikkalainen Elle- korumallisto on rantautunut Suomen kautta Euroopan markkinoille. 

 

Sekä juhlaan että arkeen sopivat aikuisen naisen korut on valmistettu sterling-hopeasta.  Kaikissa kaulakoruissa, sormuksissa, rannekoruissa ja korvakoruissa on mielenkiintoisena yksityiskohtana ja aitouden takaajana pieni rubiini. Koruihin on stanssattu aitouden takaajaksi myös nimi Elle, niin kuin on tapana tehdä merkkikelloissakin Upeaa korulahjaa täydentää punavalkoinen lahjapakkaus.

 

Vahva tuotemerkki

 

Korumallistosta on tullut muotilehti Ellen tapaan käsite ja trendijuttu..

 

Maailman tunnetuin muotilehti Elle, jonka mukaan korusarja on saanut nimensä, alkoi ilmestyä Pariisissa jo vuonna 1945. Nykyisin sillä on yli 20 miljoonaa lukijaa eri puolilla maailmaa. Ellen maailmanlaajuinen maine perustuu sen arvostettuun asemaan trendien luojana ja muodin edelläkävijänä.

 

Vaikka Ellen kansainväliset painokset eroavat jonkin verran toisistaan, niiden yhteisenä periaatteena on kertoa luovasti muodista ja erilaisista elämäntyyleistä. Ellen vahva konsepti on tehnyt siitä selvästi erottuvan tuotemerkin, joka yhdistää elämänilon, naisellisuuden ja kiinnostuksen muotia kohtaan sekä toisaalta henkisen ja kulttuurisen avoimuuden, uteliaan mielen ja sosiaalisen mielenlaadun.  

 

 

Elle-korujen jälleenmyyjät Suomessa