|
Kultakeskus Oy osti Kultateollisuus Oy:n liiketoiminnan Kultakeskus Oy osti Kultateollisuus Oy:n liiketoiminnan · Kultakeskus vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden johtavana pöytähopeiden valmistajana. · Kaupan myötä varmistetaan, että pöytähopeiden valmistuksen tietotaito säilyy Suomessa. Hämeenlinnalainen Kultakeskus Oy on ostanut turkulaisen Kultateollisuus Oy:n koko liiketoiminnan keskiviikkona 23.4.2008. Näin Kultakeskus vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden johtavana pöytähopeiden valmistajana. Samanaikaisesti turvataan pöytähopeiden valmistuksen tietotaidon säilyminen Suomessa. Kultateollisuus Oy:n toiminnot siirtyvät 1.5. alkaen Kultakeskus Oy:lle. Vuonna 1899 Turkuun perustetun Kultateollisuus Oy:n palveluksessa on 12 työntekijää. Yrityksen liikevaihto on n. 1,7 miljoonaa euroa. Kultateollisuuden tunnetuimpiin pöytähopeisiin lukeutuvat muun muassa Akseli Gallen-Kallelan viime vuosisadan alussa suunnittelema jugendtyylinen Suomi-sarja, Mauno Honkasen suunnittelema, tänä vuonna 50-vuotta täyttävä Tähkä-sarja sekä Pilari-kynttilänjalkasarja.
Vuonna 1918 perustettu hämeenlinnalainen Kultakeskus Oy on Pohjoismaiden johtava jalometallialan yritys. Yrityksen laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat Kohinoor-kulta- ja timanttikorut, Leijona-pöytähopeat, sekä tunnetut sveitsiläiset laatukellot, kuten Eterna, Candino, Oris ja Festina. Kultakeskuksen tunnetuimpia aterinsarjoja ovat muun muassa Chippendale, Aino, Tapio, Musla ja Romantiikka. Kultakeskus Oy on tehnyt yhteistyötä muun muassa akateemikko Tapio Wirkkalan ja professori Timo Sarpanevan kanssa sekä nimekkäiden taiteilijoiden, kuten Nanny Stillin, Eero Rislakin, Ristomatti Ratian, Sami Wirkkalan sekä Maaria Wirkkalan kanssa. Yritys tekee yhteistyötä myös nuorten lahjakkuuksien kanssa ja tukee näitä. Kultakeskus työllistää noin 100 henkeä, ja sen liikevaihto on 17 miljoonaa euroa. Lisätietoja: – Kultakeskus Oy, Hämeenlinna, toimitusjohtaja Ilkka Ruohola, puh. (03) 65 711 |
![]() |
||
![]() | ||||